Leffa-arvostelu: Oopperan kummitus (2004)
Oopperankummitus elokuva on vuoden 2004 kauhuromanttinen musikaalielokuva. Elokuvan tapahtumat sijoituu Pariisin oopperataloon, jossa oopperankummitus asuu syvällä viemärissä.
Elokuvassa on todella hyvät musiikit ja laulut. Lempikappaleeni elokuvassa on Phantom of the Opera, jonka esittää Christine Daae. Oopperan kummitus näyttelijät tekevät erittäin hyvää työtä. Elokuvassa on paljon romantiikkaa ja jännitystä. Puvut ovat todella upeat ja lavasteet myös. Elokuvan musiikin on säveltänyt Andrew Lloyd Webber, joka on myös säveltänyt oopperankummitus musikaalin, jota on esitetty ympäri maailmaa, myös Suomessa kansallisoopperassa
Oopperan kummitus rakastuu nuoreen naiseen, lupaavaan sopraano Christineen ja oopperan kummitus haluaa, että Christine laulaa pääosan ooperassa. Hän lähettää viestin ooperatalon johtajille, missä hän kertoo omat vaatimuksensa esityksen suhteen. Esitykseen tulee myös Christinen lapsuuden ihastus Raul ja hän hämmästyy Christinen äänestä ja siitä että Christinestä on kasvanut todella kaunis nuori nainen. Elokuva keskittyy näiden hahmojen kolmio draamaan. Elokuvassa on hyvä kohtaus, missä oopperankummitus tarttuu käteen ja lauletaan Phamtom of the Opera kappale.
Suosittelen elokuvaa kaikille musikaalien ja teatterin ystäville ja elokuvasta saa hyvän musiikkikokemuksen.
Kirjoittanut: Anna-Liisa