Ratikka haastattelu

20210608_142021.jpg

Kuka olet?

Kurt Hästbacka. Asun Rinnekodin asumisyksikössä Melbassa. Se sijaitsee Tampereella Niemenrannassa. Muutin Melbaan vuonna 2017. Olen eläkkeellä. Tykkään käydä kaupungilla, matkustan ratikalla ja tehdä omia juttuja.

Milloin matkustit Tampereen ratikalla?

Matkustin  ratikalla, kun ensimmäiset matkustutajat pääsi kyytiin silloin maantaina klo 12.00. Ystäväni palvelupiste Frenckelillä auttoivat minua ilmoittautumaan koe liikenteeseen.

Millaista ratikalla matkustaminen oli?

Matkustaminen oli ihanaa. Ratikalla saa ajaa Hervannassa 70 km tunnissa. Kerta kaikkiaan nautin siitä todella paljon. Ratikka on tuonut paljon positiivisia asioita. Suosittelen teille Lyyliläisillekkin ratikka-ajelua. Pidän myös niistä taidepysäkeistä Pyynikintorilla.

Millaisia raitiovaunut ovat?

Raitiovaunut on rakennettu Tampereen mallin mukaisesti. Vaunut ovat punaisia. Joissain vaunuissa on mainoksia ja tekstejä. Sinne pääsee pyörätuolilla helposti kyytiin. Ratikassa on hyvät ovet ja invapaikat myös. Mielestäni ratikka on hyvä kulkuneuvo keitysvammaisille, kun sillä on ne selkeät kuulutukset eri pysäkeillä. Ratikassa ei tarvitse painaa nappia, että se pysähtyy. Ratikassa on monta vaunua ja paljon tilaa. Matkustajia ratikkaan saa mennä niin paljon kuin sinne mahtuu. Jotkut voi joutua välillä seisomaan. Kun ratikka lähtee pysäkiltä, niin kuuluu semmoinen kellon ääni.

Aiotko matkuustaa ratikalla tulevaisuudessa?

Kyllä aion. Sitten kun ratikka tulee tänne Niemenrantaan niin olen sen suuri käyttäjä.

Kuulimme Aamulehden tekevän sinusta jutun. Millaista se oli? 

Se tuntui ihanalta. Keskustelin ennen ratikka ajelua niiden toimittajien kanssa. Toimittajat kiinnostuivat minusta, kun olen niin sanavalmis ja kyselivät mielipiteitäni. Mulla on se aamulehti itsellä kotona.

Haluatko kertoa vielä jotain?

Joo! Olisi hienoa saada oma nimikko ratikka. Olen erittäin tyytyväinen, että Tampereelle tuli ratikka.

Kiitos haastattelusta! Toimittajina Sanna ja Roni.