Joulukalenteri 2023 Luukku 20

2023luukku20.png

Joulun historia

Joulu ei ole alun perin kristillinen ilmaisu, vaan se on muinaisskandinaavinen lainasana. Joulun vieton juuret ajoittuvat pakanalliseen aikaan. Monet kansat viettivät talvipäivänseisausta jo ammoisina aikoina.

Nykysuomalaisille joulu on kristillinen juhla, sitä vietetään Jeesuksen syntymäjuhlana. Sitä milloin Jeesus syntyi, ei tiedetä tarkkaan. Jotkut arvelevat sen olevan maaliskuussa, johtuen erilaisista joulukalentereista ja ajanlaskun malleista. Niin tai näin, nykyisen paikkansa kalenterissa joulupäivä sai Rooman valtakunnan ensimmäisen kristillisen keisarin, Konstantinuksen päätöksellä vuonna 336.

Juhlapäivän nimenä ei suinkaan ollut joulu vaan Jeesuksen syntymäpäivä, eikä kyseessä ollut monipäiväinen juhlinta. Jouluaattoa alettiin viettämään vasta 1800-luvulla, jolloin se on ollut 23.12. mutta samalle päivälle osui vanha roomalaisten pakanallinen Saturnia-juhlan päätöspäivä, eikä Konstantinus halunnut suututtaa.

Joulunaikaan ihmiset muistelevat Jeesus lapsen syntymää. Jouluaika alkaa Tuomaan päivästä 21. joulukuuta ja päättyy Nuutin päivään 13. tammikuuta.
Suomalaiset jouluperinteet saivat alkunsa 1800-luvun Ruotsista ja siirtyivät lahden takaa Suomeen. Suomessa joulun vietto alkaa jouluaatosta. Joulupäivä ja Tapanin päivä ovat vapaapäiviä. Myös julkinen liikenne päättyy kello kahdentoista aikaan jouluaattona.

Kirjoittanut: Juha ja Lari