Julkaistu 20.12.2024
Tässä pienoinen jouluruno kaikille.
Esittelyssä vuoden 2024 Ylen joulukalenteri.
Julkaistu 18.12.2024
Tänään Kartanonhaassa maistellaan piparia!
Valokuvausryhmä esittelee taiteellisen projektinsa.
Julkaistu 11.12.2024
Jouluaattoon on viikko. Tässä joulun odotus runo.
Vielä viisi tonttua haluaa esittäytyä.
Tässä lämminhenkinen joulutarina, olkaa hyvä.
Joulupukki ja noitarumpu on hyvä elokuva.
Pieni runo Lucian päivän kunniaksi.
Esittelen The Joulukalenterin, joka on suosikkikalenterini.
Julkaistu 9.12.2024
Esittelyssä parhaimpia kosmetiikkakalentereita.
Tonttuesittelyt jatkuvat. Viisi tonttua esittelevät itsensä.
Julkaistu 4.12.2024
Esittelen viisi iloista ja viisi surullista joululaulua.
Tässä hyvä resepti herkutteluun.
Jaamme teille jouluisan kuvan Kartanonhaasta.
Kerron kuinka vietän itsenäisyyspäivää.
Arvostelussa 2000-luvun The Grinch elokuva!
Julkaistu 3.12.2024
Kartanonhaka sanoitti ja teki tekoälyllä joulubiisin.
Esittelemme muutaman tontun.
Julkaistu 27.11.2024
Jouluradiossa on mahtava tarjonta joululauluja.
Marttiksen joulukalenteri aloitetaan luettelemalla parhaita tv-kalentereita.
Julkaistu 13.11.2024
Arvostelen puhelimen.
Julkaistu 6.11.2024
Kerron omasta harrastuksestani.
Julkaistu 28.10.2024
Kerron mitä teen ylläpitääkseni lihaksia.
Julkaistu 23.10.2024
Kerron teille mitä tiedän susista.
Kävin lauantaina 14.9.2024 Myyrmannissa ostoksilla.
Julkaistu 14.10.2024
Kerron lyhyesti mitä Suomen luonnossa tapahtuu.
Julkaistu 7.10.2024
Finnair on suomalainen lentoyhtiö.
Julkaistu 2.10.2024
Kävin viime kesänä kesäleirillä.
Lue siitä kun kävin katsomassa hyvän toimintaelokuvan.
Julkaistu 23.9.2024
Juttu ravuista.
Kerron suosikkibändistäni.
Julkaistu 16.9.2024
Vastaan jutussani tähän kysymykseen.
Lue minun tulevista halloween juhlista ja mitä olen suunitellut ostaa juhlia varten.
Julkaistu 11.9.2024
Kerron musiikista josta pidän.
Tämä kertoo tietoja Viking Linesta.
Julkaistu 9.9.2024
Kävin koe istumassa raitiovaunun.
Julkaistu 2.9.2024
Lue arvosteluni kesäteatteri esityksestä.
Julkaistu 21.8.2024
Lue tämän syksyn huikeasta musikaalista
Julkaistu 7.8.2024
Lue mitä tein minun kesälomani aikana.
Julkaistu 5.8.2024
Tykkäsin kesälomastani.
Julkaistu 24.6.2024
Tässä suunnitelmani kesäksi.
Julkaistu 19.6.2024
Tässä muutama matkailukohde.
Lue mitä aion tehdä kesälomallani.
Julkaistu 17.6.2024
Sukella nukketeatterin maailmaan
Hauskat pelit nähtävissä Yle Areenasta!
Julkaistu 27.5.2024
Meidän joukkue on 30 vuotta vanha.
Julkaistu 22.5.2024
Toukokuussa kirsikkapuut ovat kauneimmillaan.
Julkaistu 8.5.2024
Sain tämän tekstin hyvin kirjoitettua.
Julkaistu 29.4.2024
Lue juttuni Resonaarista
Ihan just on vappu!
Julkaistu 24.4.2024
Kerron teille toimintakeskus Nyytistä.
Suosikki sarjani tiivistelmä
Lue juttuni Bryan Adamsista
Julkaistu 22.4.2024
Lue mitä teen viikon aikana.
Julkaistu 17.4.2024
Levynjulkaisukeikka
Julkaistu 15.4.2024
Siinä tapahtui jotain kammottavaa.
Julkaistu 27.3.2024
Kirjoitus eläimistä jotka joutuvat syystä tai toisesta kiertolaisiksi.
Julkaistu 20.3.2024
Meille tuli uusi pentu.
Julkaistu 13.3.2024
Kerron kivasta huvipuistoretkestäni.
Julkaistu 11.3.2024
Jaan nyt loput lomakuvistani teille.
Julkaistu 8.3.2024
Naistenpäivän kunniaksi draamaryhmä ideoi ajankohtaan liittyvän tarinan.
Julkaistu 6.3.2024
Katso mitä näin Thaimaassa!
Julkaistu 4.3.2024
Lue minun lapsuuden haaveesta jonka haluaisin toteutaa jonain päivänä
Julkaistu 26.2.2024
Olen kirjoittanut jutun Japanista, jossa kerron mm. sen kulttuurista.
Julkaistu 21.2.2024
Kerron teille.
Julkaistu 12.2.2024
Lue kokemukseni Buzz tietovisa peleistä.
Lue mitä ajatuksia Pikku prinssi näytelmä minussa herätti
Julkaistu 24.1.2024
Eläinperheeni uusin tulokas Venäjän kääpiöhamsteri Lumi.
Julkaistu 21.12.2023
Toivotamme kaikille iloista ja rauhallista joulua!
Tässä ottamiani kuvia Kartanonhaan joulukoristeista.
Kerron Yksin kotona leffasarjasta
Tällainen se Toljanteri on!
Julkaistu 20.12.2023
Luukun takana katsaus joulun historiaan.
Julkaistu 13.12.2023
Kävin Virossa ja katsokaapas mitä sieltä löytyi!
Olemme valinneet ja keksineet pari jouluvitsiä.
Julkaistu 11.12.2023
Jaan teille kokemukseni joulukirkosta.
Mikähän jouluelokuva tänään arvostellaan?
Kerronpa teille tonttukoulusta.
Draamaryhmä on kirjoittanut uuden jännittävän tarinan.
Juhlimme tänään Lucian päivää. Tästä luukusta saat tietää mikä se on.
Näitä kappaleita kelpaa kuunnella jouluna.
Julkaistu 4.12.2023
Tässä teille ihana runo!
Esittelen muutaman suosikkilahjani.
Arvostelen Joulupukki ja noitarumpu -elokuvan.
Juttua Joulupukista.
Draamaryhmä on suunnitellut yhteisen tarinan!
Julkaistu 1.12.2023
Hyvää itsenäisyyspäivää!
Jouluna kelpaa syödä kunnolla. Tarkasta tästä joulun parhaat ruuat!
Luepas joulurunoni!
Luukun takaa löytyy jouluinen valokuva!
Tässä minun suositukseni, mitä jouluna kannattaa katsoa.
Tässä jouluun liittyviä asioita.
Julkaistu 15.11.2023
Tule lukemaan Totin Disneyland reissusta!
Julkaistu 13.11.2023
Kävin lokakuussa Linnanmäen valokarnevaaleissa ja otin kuvia.
Julkaistu 6.11.2023
Aira Samulinista
Julkaistu 30.10.2023
Lue minun kirjoittus vuoden 1992 Dracula elokuvasta.
Lue juttuni Jonna Tervomaasta.
Lue jos uskallat!
Julkaistu 25.10.2023
Oli todella hyvät messut.
Julkaistu 23.10.2023
Maailman suurin risteilyalus luovutetaan Royal Caribbeanille perjantaina 27.10.2023.
Julkaistu 16.10.2023
tule lukemaan halloweenin historiasta ja miten halloweeniä vietetään eripuolilla maailmaa.
Hän on suosikkilaulajani.
Julkaistu 11.10.2023
Kanijuttuja
Julkaistu 4.10.2023
Maalämpöurakan aikatauluviive
Julkaistu 27.9.2023
Kerron minun asumisesta Fallpakassa.
Aika hyvä elokuva oli, nautin!
Julkaistu 18.9.2023
Tule lukemaan minun halloween juhla suunitelmista ja mitä kaikkea ostan ja leivon minun halloween juhliin
Julkaistu 11.9.2023
Tosi hyvä reissu oli!
Julkaistu 4.9.2023
Lue matkastani.
Eveliina on suosikki laulajani.
Julkaistu 23.8.2023
Tässä tarina hamsterini Iitan muutosta olkaa hyvät!
Julkaistu 21.8.2023
Miksi tykkään katsoa tiktok videoita.
Lue juttuni ja viisastu karhuista
Julkaistu 16.8.2023
Tykkäsin käydä Hangossa. Leikkipuisto oli hirveen pitkä.
Lue shoppailumatkastani.
Lue aurinkoisesta lomastani.
Julkaistu 9.8.2023
Lukemalla tekstini saat kuulla kesälomani kohokohdat.
Julkaistu 2.8.2023
Tästä voitte lukea kesäloma kuulumisia.
Julkaistu 28.6.2023
Ajattelin kirjoittaa blogikirjoituksen eläinperheeni kasvusta kahden urosmarsun muuton myötä.
Julkaistu 26.6.2023
Kerron teille, kuinka hoidan kasveja kotonani.
Lue lomamatkastani Espanjan Benalmadenassa!
Julkaistu 21.6.2023
Lue mielipiteeni Meiju Suvaksen ja Mikko Alatalon yhteiskonsertista!
Julkaistu 19.6.2023
Helsingin Roihuvuorella pääsi nauttimaan japanilaisesta kulttuurista
Lue saunalahden asumisyksikön retkestä fazerin vierailukeskukseen
Julkaistu 7.6.2023
Antti Tuisku Mayhem areenakiertue Helsingin jäähallissa 5.5.2023
Julkaistu 17.5.2023
Lue Saunalahden asumisyksikön retkestä Heurekaan!
Julkaistu 17.4.2023
Lue millaista hyvällä keikalla oli.
Julkaistu 12.4.2023
Lordi on paras!
Julkaistu 15.3.2023
Tykkään Anitan kappaleista.
Julkaistu 8.3.2023
Kerron minun uudesta tulevasta televisiosta lue mitä kaikkea ominaisuukia siinä on.
Julkaistu 6.3.2023
Kerron teille pyörätuolitansseista. Suositellen aloittamaan, jos ette ole kuullutkaan siitä.
Julkaistu 27.2.2023
Tulkaa lukemaan Totin ratsastusjuttu.
Julkaistu 22.2.2023
Tampereella olevan toimintakeskuksen helmikuun terveiset
Lue ja tutustu japanilaiseen kawaii tyyliin.
Julkaistu 20.2.2023
Lue mitä kerron omista harrastuksistani.
Julkaistu 30.1.2023
Mulla on sen levy kotona!
Julkaistu 25.1.2023
Lue miten Hectorin ura sai alkunsa!
Julkaistu 23.1.2023
On ollut lunta ja loskaa.
Julkaistu 18.1.2023
Kerron miksi valita Samsungin puhelin.
Julkaistu 16.1.2023
Minä haastattelin filippiiniläistä henkilöä ja etsin paljon tietoa Filippiineistä.
Julkaistu 13.1.2023
Lyylissä on aloitettu blogikirjoitusten tekeminen kuukausittain ja tässä on meidän ensimmäinen teksti
Julkaistu 4.1.2023
Uuden vuoden koittaessa on mukava pystähtyä pohtimaan, mitä kaikkea edellisenä vuotena tulikaan touhuttua.
Julkaistu 23.12.2022
Marttiksen joulukalenterissa on ollut kaikenlaista kivaa sisältöä. Olemme koonneet koko kalenterin sisällön saman otsikon alle.
Julkaistu 21.12.2022
Juttu jossa kerron minun uuden vuoden bileistä.
Julkaistu 30.11.2022
Kerron teille, mitä kauan odottamallani Tampereen reissulla tapahtui.
Julkaistu 14.11.2022
Kerron teille henkilökohtaisista kokemuksistani sähköpyörätuolin sekä tavallisen pyörätuolin käytöstä.
Julkaistu 2.11.2022
Lue jos uskallat.
Tarina ei sovi heikkohermoisille.
Julkaistu 17.10.2022
Kerron teille iskelmälaulajasta, joka on jo lopettanut uransa.
Julkaistu 12.10.2022
Toimittajamme kävi tutustumassa XBIL:n uuteen autoliikkeeseen.
Julkaistu 10.10.2022
Henkilökuva edesmenneestä Englannin kuningattaresta ja neljäntoista kansainyhteisön päähenkilöstä.
Julkaistu 5.10.2022
Kerron teille Intian kulttuurista.
Julkaistu 19.9.2022
Kerron teille ihmissuhdedraamaa ja komediaa sisältävästä kesäteatterinäytöksestä.
Julkaistu 5.9.2022
Olimme työkaverini Larin kanssa taiteiden yössä.
Julkaistu 29.8.2022
Fallpakan synttäri juhlia on jo odotettu 2 vuotta, koska korona esti aikaisemmat juhlat.
Julkaistu 22.8.2022
Toimittajamme kävi seuraamassa Kaija Koon esitystä Allas Sea Poolin keikkalavalla.
Julkaistu 15.8.2022
Toimittajamme kävi seuraamassa Puolustusvoimien paraatia ja jakaa kokemuksiaan.
Julkaistu 1.8.2022
Kirjoitimme henkilökuvan Tove Janssonista
Julkaistu 22.6.2022
Suunnittelimme asumisyksikköni asukaskokouksessa, että menemme kesäretkelle Tampereelle. Tässä jutussa kerron, mitä kaikkea teemme päivän aikana ja muutakin tietoa Tampereesta.
Julkaistu 2.6.2022
OLTIIN KERTOMASSA MARTTIS-LEHDESTÄ VIESTINTÄFOORUMISSA
Julkaistu 31.5.2022
Kerron tulevan kesän festivaalin artistikattauksesta sekä kokemuksistani vuoden 2019 festareilta.
Tehtiin tämä henkilökuva Lenita Airistosta yhdessä. Juttu sisältää tietoa, videoita, haastatteluja ja kuvauksen toimittajamme mieleenpainuvasta kohtaamisesta Lenitan kanssa.
Julkaistu 16.5.2022
Toimittajamme kävi Tuure Kilpeläisen konsertissa Savoy -teatterissa. Lue tästä, millainen konsertti oli.
Julkaistu 11.5.2022
Näimme kävelyllä kauniita kirsikkapuun kukkia. Kerromme myös japanilaisesta Hanami -juhlasta.
Julkaistu 9.5.2022
Kirjoitin arvostelun vuonna 2016 näkemästäni musikaalista
Julkaistu 2.5.2022
Minua inspiroi runon kirjoittamiseen metsäryhmän retki
Julkaistu 13.4.2022
Pääsiäisvisa ja ajatuksia pääsiäisestä
Julkaistu 6.4.2022
Kokosimme monesta katsomastamme elokuvasta arvostelut yhteen.
Julkaistu 23.2.2022
Kalevalan päivää vietetään 28. helmikuuta. Tässä kerron kokemuksiani Kalevalasta.
Julkaistu 21.2.2022
Kokosimme raadin arvostelemaan laskiaispullan täytteitä. Myös lukijat voivat ottaa osaa kinkkiseen kyselyyn.
Julkaistu 2.2.2022
Ystävänpäivähaastattelu & biisilista ystävänpäivädiscoon
Julkaistu 20.12.2021
Tarina saunatontusta
Julkaistu 19.12.2021
Raskasta joulua
Julkaistu 18.12.2021
Hyviä asioita joulussa
Julkaistu 17.12.2021
Jälkiruokaresepti
Joulupukin historia
Julkaistu 16.12.2021
Iloinen joulutarina
Julkaistu 15.12.2021
Itse kirjoittamani tarina "Marion joulu"
Julkaistu 14.12.2021
Tiivistelmä kuuntelemastani joulukirjasta
Julkaistu 13.12.2021
Joulun koira
Joulutarina
Toimintakeskus Lyyli on tehnyt joulukalenteri luukun taakse jouluisen biisin.
Julkaistu 9.12.2021
Jouluinen tarina
Jouluinen räppi
Julkaistu 7.12.2021
Julkaistu 3.12.2021
Itsenäisyyspäivän visa
Joululaulu
Elokuvavinkki
Julkaistu 2.12.2021
Runo
Julkaistu 24.11.2021
Vanha tarina Saiturin joulusta
Tässä kaunis löytämäni jouluruno tuomaan hyvää mieltä. Merry Christmas!
Julkaistu 14.4.2021
Risto muistelee lempileluaan lapsuudestaan.
Yhdessä taitaen hankkeen Ponnahduslauta-kurssin kevätkuulumisia.
Julkaistu 6.4.2021
Nyyttipuiston toimintakeskuksessa on 11 eri kansalaisuutta. Tule lukemaan matkastamme!
Julkaistu 21.12.2020
Lue, mitä ponnahduslauta-kurssilaiset päättävät ottaa autiolle saarelle mukaan.
Julkaistu 7.12.2020
Tule lukemaan Totin joulutarinaa, joka sopii kaikenikäisille lapsille ja aikuisille. Tarinasta tulee hyvä mieli.
Julkaistu 27.10.2020
Tule lukemaan minkälaisiin numeroihin ESR-rahoitteisen Yhdessä Taitaen -hankkeen Ponnahduslautaryhmä törmäsi Pitäjänmäessä.
Julkaistu 21.10.2020
Juha kertoo kesälomamatkastaan.
Julkaistu 5.10.2020
Totti kertoo ajatuksiaan keväältä 2020, kun päivätoiminta oli kiinni Covid-19 viruksen uhan vuoksi.
Julkaistu 16.9.2020
Henna kertoo blogissaan ääniherkkyydestä.
Julkaistu 2.7.2020
Henna kertoo blogissaan kesäloman odotuksista.
Julkaistu 17.6.2020
Henna kertoo blogissaan kirjallisuudesta.
Julkaistu 4.6.2020
Henna pohtii blogissa keinoja rentoutumiseen
Julkaistu 22.5.2020
Henna aikoo saada villasukat valmiiksi kesäkuussa.
Julkaistu 8.5.2020
Hyvä ja aurinkoinen sää saa lähtemään ulos.
Julkaistu 29.4.2020
Henna on aloittanut kirjoittamaan blogia poikkeustila-ajasta ja ajatuksistaan.
Julkaistu 20.12.2019
Lumitähti pääsee vihdoin viettämään joulua.
Julkaistu 19.12.2019
Piparkakkutalopuuhissa.
Lumitähti odottaa kärsivällisesti joulua.
Glögi tuoksuu....
Julkaistu 16.12.2019
Joulu lähestyy...
Julkaistu 12.12.2019
Lumitähti Luciana.
Lucian päivä valmisteluja.
Lumitähti nautiskelee joulutunnelmasta.
Jouluvalmistelut jatkuvat.
Julkaistu 9.12.2019
Lumitähti leipomispuuhissa.
Lumitähti tonttu rakastaa riisipuuroa
Tarina Lumitähdestä jatkuu....
Julkaistu 5.12.2019
Tänään Lumitähti-tonttu juhlii itsenäisyyspäivää.
Mitä Lumitähti näin itsenäisyyspäivän aattona puuhastelee?
Julkaistu 4.12.2019
Lumitähti-tonttu seikkailee jälleen.
Julkaistu 3.12.2019
Tule lukemaan mitä tänään tapahtuu?
Julkaistu 2.12.2019
Mitä Lumihiutale-tontun tähän päivään kuuluu.
Tule seuraamaan Anna-Liisan kirjoittamaa joulukalenteria, jossa seikkailee Lumihiutale-tonttu.
Julkaistu 21.11.2019
Yhdessä- taitaen projektiryhmä kävi tutustumassa Ruskeasuolla sijaitsevaan Myö-hostelliin.
Julkaistu 30.9.2019
Lue Kulttuuriryhmän opettavainen juttu chilin kasvatuksesta.
Pitäjänmäen Kipparissa ja Poijussa vietettiin Turvallisuusviikkoa 16.-20.9.2019.
Julkaistu 17.6.2019
Toimintakeskus Tarmola muuttaa kesän jälkeen uusiin tiloihin.
Julkaistu 12.6.2019
Tule lukemaan millaista on ajanvietto 1-vuotiaan mopsin kanssa.
Julkaistu 3.6.2019
Tarmolassa järjestettiin asiakkaille ideointityöpaja, jossa käytettiin legoja herättämään luovia ideoita.
Julkaistu 3.4.2019
Toimintakeskus Meripihkan arki on täynnä touhua eikä kommelluksiltakaan aina voida välttyä. Meripihkan väen yhteinen motto onkin ”kaikki järjestyy”.
Julkaistu 10.1.2019
Lue toimintakeskus Tarmolan asiakkaiden vauhdikkaista joulutapahtumista.
Julkaistu 3.1.2019
Kerron millaista on olla kokemusasiantuntijana sekä haastattelin Rinnekodin asiakkuus- ja myyntijohtaja Jaana Laaksosta, joka toimii kokemusasiantuntijaverkoston tukihenkilönä.
Julkaistu 27.12.2018
Joulun alla Toimintakeskus Jaakkolassa vietettiin kauan odotettua ja suunniteltua joulujuhlaa. Lue, mitä kaikkea tapahtuikaan.
Julkaistu 19.12.2018
Joonas kertoo minkälaista on olla museokaverina EMMAssa
Julkaistu 5.12.2018
Kulttuuriryhmä teki retken Helsinkiin, nykytaiteen museo Kiasmaan
Julkaistu 16.11.2018
Rinnekodin Lakistossa on vanha talo, Pihlaja nimeltään, josta kerrotaan hurjia juttuja: siellä kummittelee!
Julkaistu 26.10.2018
Lähdimme koko Tekstiili- ja käsityöpajan asiakkaiden ja henkilökunnan voimin retkelle Nastolaan Kaarisiltaan.