Ponnahduslauta-kurssilla pöhisee ja surraa
Kevätkylvö otti varaslähdön työharjoittelussa kasvihuoneella. Ponnahduslauta-kurssin asiakas on juurtumassa Sodexon henkilöstöravintolan kasvihuoneen mikromaailmaan. Iideat itävät ja jaettu tieto rakentuu kuin sienirihmasto! Suunnitelmat lähtevät lentoon. Kasvihuoneen puutarhurilla ja työharjoittelijallamme on nimittäin yhteinen kiinnostus; mehiläiset. Jos pienen mehiläistarhan rakentaisi katolle.., mehiläisten yhdyskunta kesätöihin.
Keväällä on urakkana myös ikkunanpesu. Jos ei itse tästä perinteestä innostu, voi palkata apua WorkPilotsin kautta. Muutama kurssilainen onkin jo ollut ihan palkkatyökeikalla. Ikkunanpesua on ensin harjoiteltu ohjaajan kanssa, ja kylläpä neuvotteluhuoneen ikkunat kiiltävätkin!
Autonpesuakin olisi tarkoitus harjoitella, ja keikkatyötä olisi tarjolla! WorkPilotsin kautta voi kokeilla ponnahdusta työelämään, ja oikeasta työstä tulee tilille oikea palkka. Lisätietoja voit kysellä osoitteesta: tyohonvalmennus@rinnekoti.fi
Kurssilaiset ovat kevään aikana perehtyneet työelämän ABC -oppaaseen, on luettu ääneen ja korostettu ydinasioita. Huumorilla on selvitty teorian kertaamisesta, työsopimuksessa seikkaili S.Alamanteri ja työhaastattelua treenattiin Ketosen ja Myllyrinteen sketsin inspiroimana. Työhaastattelujakin tulemme tänä keväänä harjoittelemaan draaman keinoin käsikirjoituksen mukaan, oiva mahdollisuus harjoitella vaikkapa tulevia työhaastatteluja varten!
Pientä pörräämistä, joskaan ei suurta kuhinaa, on työharjoitteluissakin ollut. ”Tunne on ollut tosi iloinen!” muistelee viime syksyn ponnahduslauta-kurssilainen. Hengitysyhdistyksen viehättävän piskuisessa toimistossa oli selkeitä siivoustyötehtäviä. Haasteellisin askare oli imurin johdon keriminen takaisin imurin ympärille. ”Kun otti johdon irti pistorasiasta ni siinä meni kyllä muutamia minuutteja kun sen joutui laittaa takas.” Ohjaajaa hymyilyttää tuo ”muutamia”. Aika kultaa muistot?
Metsäkallion senioriasukkaat muistelivat elämänhistoriaansa työharjoittelijoidemme kanssa alkuvuodesta 2020 ennen koronasulkua. Pyykki- ja tiskihuollon lisäksi aikaa jäi seurapeleille ja värityskirjatehtäville. Yhdessä taitaen lisättiin elämään väriä. ”Jotenki sillee ne värit piristää, ja muuten ois aika ankeeta. Väreistä tulee iloinen, rauhallinen ja rakkaudellinen olo. Väreistä tulee mieleen kevät ja kesä, ja kesämuistot!”
Kesä tulee ja työelämän kukkakedolta ponnahduslauta-kurssilaiset löytävät ehkä sen oman nupullaan olevan kukan, jota mehiläisen ahkeruudella sitten hoivata täyteen loistoon! Arvokasta ja kimaltavaa kuin hunaja. Elämä on makeaa.
Jutun tekijät: projektityöntekijät Katri Kirjokivi ja Anna-Leena Häkämies sekä Yhdessä Taitaen -hankkeen ponnahduskurssilaiset.