Susu ja Säde ex kiertolaiset

säde.jpg

Tällä kertaa ajattelin kirjoittaa aiheesta joka on valitettavan yleistä ja liittyy lemmikkieläimiin. Aihe siis on: eläinten julma kohtalo kiertolaisina.

On monia ihmisiä jotka eivät harkitse eläimen hankintaa suunnitellessaan asiaa loppuun asti: Jaksaako tai pystyykö sitoutumaan eläimen pitämiseen koko eläimen eliniän ajaksi.

Tässä pari päivää sitten törmäsin Facebookin Kanit ja jyrsijät Eteläsuomi ryhmässä tapaukseen jossa noin viisi vuotiaille marsutytöille etsittiin uutta kotia. Kuvassa näkyi liian pieni häkki näillä tytöillä josta päättelin että nämä ovat olleet aika heikoissa olosuhteissa ja ollut ehkä useampia koteja lyhyen ajan sisällä. Laitoin heti viestiä ilmoittajalle ja lupauduin ottamaan tytöt luokseni asumaan turvalliseen ja pysyvään loppuelämän kotiin. Sunnuntaina sitten tytöt muuttivat luokseni samana iltana yhteyden otostani ilmoittajaan. Kysyin tyttöjen taustoista ja iästä ja kävi ilmi että vaistoni oli osunut oikeaan tyttöjen kohdalla ja heillä oli aiemmin jo kaksi eri kotia parin vuoden välein ja itse olin siis jo kolmas omistaja.

En voi ymmärtää näitä ihmisiä jotka ottavat eläimiä vain hetken mielijohteesta eivätkä huomioi kokonaisuutta mistä sitoutuu huolehtimaan ja kauan se sitoumus kestää.

Tytöillä ei ollut edes kunnon häkkiä mukana vaan väliaikainen asumus jonka pohja on töhritty vaarallisella graffiti maalilla kauttaaltaan jolloin pohjalla on pidettävä mattoa tai pyyhettä jotta heillä on turvallista elää  siellä sen aikaa että löydän paremman häkin heille.

Myös suola ja kalkkikivet ovat hankintalistallani koska heillä ei ole niitäkään nyt.

Näin ei missään tapauksessa saisi tehdä yhdellekään eläimelle!!

Siis tärkeä muistutus sinulle joka suunnittelet eläimen ottamista niin mieti kaikki mahdolliset asiat valmiiksi ja tarkkaan jotta eläin saa arvoisensa elämän luonasi eikä joudu kiertoon!

Hesy: Helsingin eläinsuojeluyhdistys ottaa myös eläimiä hoiviinsa jos et itse pysty niitä pitämään. Eli Jos näet hylätyn tai kaltoin kohdellun eläimen etkä voi tarjota sille kotia ota yhteyttä eläinsuojeluun.

Kirjoittanut: Tanja